Taas ne ovat käsillä, jalkapallon arvokisat. Viralliselta nimeltään Euro2020 eli tutummin jalkapallon EM-kisat 2021 pelataan yhteensä 11 eri maassa 24 joukkueen kesken ja yhteensä 624 pelaajan voimin. Kirjoitimme jo aiemmin ennakon Suomen lohkosta, jonka pääset lukemaan tämän linkin takaa. Nyt kerromme vinkit, vihjeet ja taktiikat Futispörssiin, joka on jalkapallon EM-kisojen 2021 futisvalmentajapeli. Pelin järjestäjä on Sanoma Media Finland Oy.
Millaisella taktiikalla liikenteeseen?
Emme käy tässä artikkelissa tarkasti läpi, kuinka Futispörssi toimii, sillä se on tarkimmin kerrottuna itse pelin sivuilla. Tiivistetysti tavoitteena on kuitenkin kerätä mahdollisimman paljon pisteitä omalle 11 pelaajan joukkueelle kisojen aikana. Pisteitä pelaajat saavat esimerkiksi maaleista, syötöistä, torjunnoista ja monesta muusta hyvästä suorituksesta. Futispörssiä on mahdollista hyperpelijoukkueella (25 vaihtoa) tai superpelijoukkueella (16 vaihtoa). Koska suuri osa pelaajista pelaa 16 vaihdon joukkueella ja 25 vaihdon joukkueella voi noudattaa samoja periaatteita tehden vaihtoja vain hieman aktiivisemmin, niin käymme tässä artikkelissa taktiikkoja läpi juurikin superpelijoukkueen näkökulmasta.
Futispörssissä taktiikka tarkoittaa kärjistetysti sitä millaisen joukkueen kasaat sekä kuinka ajoitat vaihtosi. Joukkueen kasaamisessa sinun kannattaa pohtia seuraavia asioita:
- Minkä maan pelaajia valitset?
- Mikä on joukkueesi formaatti ts. kuinka monta pelaajaa on kullakin pelipaikalla?
- Kuinka saat joukkueellesi mahdollisimman monta pelattua ottelua?
Ensimmäisenä ja kolmantena mainitut kohdat vaikuttavat suoraan toisiinsa, sillä onnistuessasi valitsemaan turnauksessa pitkälle etenevistä joukkueista pelaajia, sinun ei tarvitse käyttää vaihtoja niihin. Finaalissa kun on lopulta kaksi joukkuetta, niin vaihtoja joutuu joka tapauksessa käyttämään jatkopeleissä reilusti. Futispörssin pisteytys aiheuttaa myös sen, että varsinkin maalivahti ja puolustajat kannattaisi valita joukkueista, jotka voittavat mahdollisimman paljon. Koska pelaajien pisteytys puolustajien, keskikenttäpelaajien ja hyökkääjien osalta on erilainen, on järkevää miettiä valintoja pelipaikkakohtaisesti pelaajan vahvuuksien ja pelityylin mukaan.
Vaihtojen ajoittaminen kannattaa miettiä niin, että saat joukkueellesi mahdollisimman paljon pelattuja otteluita. Jalkapallon EM-kisojen 2021 alkulohkot pelataan pääasiassa kahden tai kolmen ottelun pelipäivissä. Käytännössä on järkevää vaihtaa aina sellaisen maan pelaajaan, jolla on alkulohkossa vielä enemmän otteluita jäljellä kuin pelaajalla, jonka vaihdat pois. Muuten vaihtojen käyttämisessä on kaksi ääripäätä; hakea hyvää alkua ja vahvaa arvonnousua pelaajille tekemällä vaihtoja aktiivisesti alusta asti tai vaihtoehtoisesti säästellä alkulohkossa vaihtoja säästäen suurimman osan pudotuspeleihin. Jälkimmäinen vaihtoehto on turvallisempi, sillä saat ainakin kisojen loppuun saakka pidettyä pelaavia pelaajia joukkueessasi. Toisaalta aktiivinen vaihtojen tekeminen alusta asti antaa todennäköisesti paremman alun ja hyvällä tuurilla vaihtosi riittävät kisojen loppuun saakka riittävällä tavalla.
Onnistuneet pelaajavalinnat

Yllä näet meidän valintamme Futispörssin avauskokoonpanoksi EM-turnauksen alkaessa. Alla olemme perustelleet jokaisen pelaajavalinnan. On hyvä muistaa, että onnistuvien pelaajien valinta on tietysti tuuristakin kiinni, jokaisissa arvokisoissa nähdään yllättäjiä sekä pettymyksiä joukkueiden ja etenkin pelaajien osalta. Hyviä vaihtoehtoja on todella paljon, myös Suomesta. Suomi kuuluu EM-kisojen 2021 lilliputtimaihin, mutta potentiaalisia valintoja suomalaispelaajista joukkueeseen voisivat olla hyökkäävät pelaajat kuten Teemu Pukki, Joel Pohjanpalo tai Robin Lod. Joukkuetta valittaessa on alusta asti tärkeä miettiä myös tulevaa, mitä vaihdoksia aikoo tulevina kierroksina tehdä ja mikä on suunnitelma kunkin pelaajan kohdalla tulevaa ajatellen.
Kasper Schmeichel, 335 000€: Suomen harmiksi Tanska on yksi hyvin potentiaalisista yllättäjistä tässä turnauksessa. Heillä on selvä ykkösmaalivahti Schmeichel, joka on tällä kaudella voittanut jo Englannin FA Cupin Leicesterin paidassa. Kyseessä on myös yksi maailman parhaista torjujista rangaistuspotkun tullessa kyseeseen.
Jordi Alba, 350 000€: Espanjan joukkue on uudistunut todella paljon muutamassa vuodessa, mutta Jordi Alba pysyy. Hyökkäävä laitapuolustaja, jolta voidaan odottaa hyökkäävässä joukkueessa maaliin johtavia syöttöjä ja jopa maaleja. Espanja on hieman kysymysmerkki joukkueena, mutta lähtökohtaisesti lohkonsa ykkössuosikki ja moni hyökkäys tulee kulkemaan Alban kautta.
Harry Maguire, 340 000€: Kaiken järjen mukaan selvä valinta Englannin keskuspuolustukseen. Maguire on hyvä valinta, koska Englannilla on verrattaen helppo lohko ja Maguire omaa erikoistilanteissa paljon maalintekopotentiaalia vahvan pääpelaamisensa vuoksi.
David Alaba, 310 000€: Budjettivalinta. Tulee uurastamaan Itävallan puolustuksessa ottelusta toiseen suuressa roolissa. Itävalta kuuluu turnauksen haastajakategoriaan ja Alabakaan ei varsinaisesti tulosta yleensä juurikaan tee, mutta omaa erittäin kovan laukauksen, joka saattaa onnistuessaan maaliin asti sujahtaa.
Xherdan Shaqiri, 345 000€: Sveitsin tunnetuin ja ehkä tärkein pelaaja. Suuri pallollinen vastuu ja tulosta Shaqirilta odotetaan. Liverpoolin miehen mukana Sveitsi joko menestyy tai jää alkulohkoon. Jalkapallon EM-kisojen 2021 suurimmat pohkeet, lisäpisteet siitä.
Pierre-Emile Hojbjerg, 305 000€: Tottenhamin keskikenttäpelaaja, joka hyökkäävässä ja kovaa prässäävässä Tanskan joukkueessa on yksi potentiaalisista tuloksentekijöistä. Lähtökohtaisesti pitäisi olla avauskokoonpanon pelaaja ottelusta toiseen.
Tomas Soucek, 300 000€: Kolmas ja viimeinen budjettivalinta. West Hamissa hän on noussut yhdeksi pelipaikkansa parhaista pelaajista ja Tsekki on Euro2020-kisoissa potentiaalinen yllättäjä.
Gareth Bale, 360 000€: High risk – high reward -pelaajavalinta. Voi hyvin olla, että Wales jää alkulohkoon tehden vain maalin tai pari Balen miettiessä jo golfkenttiä. Todennäköisempää kuitenkin menneisiin maajoukkue-edustuksiin pohjaten on se, että Bale on kauden parhaassa vireessään juuri arvoturnauksen aikaan maajoukkueessa. Jos ja kun näin on, niin tulosta todellakin tulee.
Ciro Immobile, 395 000€: Italian selvä ykköshyökkääjä tuo jännitystä kisojen avauskierroksen otteluun. Vuonna 2020 voitti Lazion paidassa Italian pääsarja Serie A:n maalikuninkuuden. Italian menestyessä taistelee todennäköisesti myös kisojen maalikuninkuudesta.
Memphis Depay, 400 000€: Hollanti on lähtökohtaisesti oman lohkonsa suosikki ja Depay se pelaaja, jolta maaleja ja syöttöpisteitä odotetaan. Vikkelä hollantilainen on päässyt kevään tullessa seurajoukkueessaan Lyonissa kovaan iskuun.
Burak Yilmaz, 355 000€: Turkin kärkipelaaja tuo myös avausotteluun lisämielenkiintoa. Turkki on todella yllätysvalmis joukkue ja Yilmaz tulee kovalla itseluottamuksella tähän EM-turnaukseen, sillä alla on sensaatiomainen Ranskan pääsarjan mestaruus Lillen paidassa. Yilmaz itse on ollut todella kovassa vireessä ja on mahdollista, että nämä saattavat olla jo konkarihyökkääjän viimeiset arvokisat.
Urheilun juhlaa – jalkapallon EM-kisat 2021!
Jalkapallon arvokisat ovat aina urheilumaailman seuratuimpia tapahtumia. Tässä artikkelissa kerroimme virtuaalivalmentajapelistä Futispörssistä, mutta aktiiviseen elämäntyyliin kannustaen suosittelemme teitä arvon lukijat menemään kesällä myös oikealle jalkapallokentälle tai mille tahansa nurmikolle, jossa jalkapalloa saa potkittua sekä pelattua. Ja mikäpä olisi hienompaa kuin nauttia niistä hetkistä virallisen Euro2020 -kisapallon kera. Katso edullisin hinta Euro 2020 -kisojen viralliselle jalkapallolle tämän linkin takaa.

Toivottavasti sait tästä artikkelista jotain uutta pohdittavaa Futispörssiin liittyen. Toivomme myös, että löydät tiesi paikalliselle jalkapallokentälle kesän aikana, esimerkiksi yllä mainitun kisapallon kera. Oikein mukavia hetkiä teille arvon lukijat jalkapallon EM-kisojen 2021 parissa!